maanantai 13. joulukuuta 2010

Pieni pala olohuonettamme.

Laitoin meidän sohvalle pari puna-valkoista sydän tyynyä näin joulun ajaksi :) Tuo sohva on tuollainen kulmasohva, melkein 3mx3m,  johon ihastuin reilu vuosi sitten..(nyt tahtoisin valkoiset sohvat) ;) sitä ei passaakaan miehelleni kertoa..ainakaan vielä.




Tälläinen tumma sohva on tietenkin näin lapsiperheessä kätevä, lapset kun tahtoo sotkea niin tästä tummasta sohvasta ei likakaan niin helposti näy. Mieheni oli pessyt sohvan (kun olimme lasten kanssa mummolassa) sellaisella sohvien/autojen penkkien pesurilla..tai mikä se nyt sen oikea nimi onkaan :D
Seinällä näkyy pikkuisen meidän hääkuvaa sekä toisella seinällä kelloa, sohvaa vastapäätä on siis meidän televio josta oli kuva aiemmassa postauksessa. Ja kuvasta oikealle on ikkuna ja kuvasta vasemmalle mennään meidän eteiseen.

6 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä hyvän kokoinen sohva.Itse kanssa haaveilen valkeasta sohvasta,mutta saa odottaa muutaman vuoden:)

    VastaaPoista
  2. Meillä puntaroitiin pitkään valkoisten sohvien ja tumman kulmasohvan välillä. Voitin taistelun ja mieskin on ollut tyytyväinen.
    Lisäile nyt ensihätään vaaleita tekstiilejä, kyllä sohva palvelee teitä vielä pitkään :)

    Mukavaa viikon alkua :)

    VastaaPoista
  3. Kulmasohva on mielestäni niin ihana, vaikka viekin hillittömästi tilaa. Ihania tyynyjä sinullla.

    VastaaPoista
  4. Meillekin tulossa tumma sohva, nyt on valkoinen. Joka siis ei ole ollut valkoinen enää pitkään aikaan :D
    Lapsi, koira ja valkoinen sohva-yhdistelmä ei vaan toimi ainakaan meillä, pakko myöntää :/

    VastaaPoista
  5. Tyynyt on kivat! Ja sohvakin näyttää oikein hyvälle. Kyllähän se tumma sohva lasten kanssa on kätevä! :)

    VastaaPoista
  6. Minttunen: Joo hyvin mahdutaan :)Joo valkea sohva saa odottaa varmaan vielä melkosen monta vuotta.

    Uuden Kuun Emilia: Niin ajattelin tehdä, itseasiassa ostin jo valkoisen torkkupeiton :)

    Piupau: Tilavuuden vuoksi tähän ihastuinkin :) Kiitos!

    J&M: Joo minäkin ajattelin ettei se valkoinen sohva oikein lapsiperheeseen sovi :)

    Esmeralda: Kiitos! Tumma sohva käy hyvin nyt kun lapset ovat niin pieniä :)

    VastaaPoista