maanantai 28. helmikuuta 2011

Pientä päivitystä.

Hei!

Täytyi alkaa laittamaan jo jotain päivitystä kun edellisestä on kulunut jonkin aikaa jo! Sitten kuulumisiimme.. Olin lasten kanssa viime viikon mummulassa kyläilemässä ja aika meni todella nopeasti. Mummulaan tuli kyläilemään meidän Amerikan sukulaiset jotka ovat nyt käymässä täällä Suomessa, ovat 3 viikkoa yhteensä ja monta kyläpaikkaa heillä tuntui olevan vaan olihan todella kiva nähä heitä! He käyvät joskus jopa kahdesti vuodessa Suomessa ja silloin aina näen heidät. Siskoni tuli myös perheineen mummolaan katsomaan sukulaisiamme. Vietimme heidän kanssa todella mukavan päivän :)

Sitten torstaina puhalsikin aivan uudet tuulet, nimittäin ystäväni soitti ja pyysi mukaan Ikean reissulle..pikainen kysely mummulta katsoisko hän lapsia ja voisin lähteä.. ja sehän onnistui :) Pakkanen paukkui torstai aamuna ja autoni ei meinannutkaan lähtä käyntiin..siis mitä, täytyikö meidän perua koko ikean reissu...sitten lisävirran ansiosta saimme automme käyntiin ja eikun matkaan!! No meillähän meni koko päivä ikeassa ja Tornion puolella, kotona olimme illalla vasta puoli kymmenen ja olin aivan poikki, mutta reissu oli aivan mahtava! Ikeasta tuli ostettua kaikenlaista pientä sisustusjuttua..niistä sitten myöhemmin. Nyt taidan mennä sohvalle lepäilemään ja juomaan jotain kuumaa, minulla on nimittäin kamala flunssa, äänikin aivan painuksissa, kurkku todella kipeä, kuumetta ja kuiva kipeä yskä....taisin palelluttaa itseni tuolla reissulla, siellä oli todella kova ja kylmä tuuli, vaatteita ei ollut päällä paljoa ja tuuli meni ohuen villakangas takin läpi kun lastasimme autoihimme tavaraa!!









                              Hyvää viikon alkua ja koittaakaahan pysyä terveenä :)

3 kommenttia:

  1. Joskus on mukava lähteä ihan ex tempore johonkin :) Shoppailu on niin rentouttavaa!

    Koitahan parannella itsesi kuntoon! Tuntuu että joka puolella sairastellaan :(

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Ikean ostoksista pian kuvia:)

    VastaaPoista
  3. J: No oli kyllä kiva käydä :) Joo koitetaan, apteekista täytyi hakea lisää rohtoja!

    Marika: Joo laitetaan kuvia kuhan tässä ollaan vähän parannuttu, nyt vaan pikainen katsaus tänne ja sohvalle lepäilemään jälleen!

    VastaaPoista