perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesäkuu ja uusia uutisia!

Moikka moi!


Toukokuu meni todella nopeasti, oli kaikenlaista joten tämä blogin päivittäminen sekä blogien seuraaminen jäivät vähäksi aikaa kokonaan.. Olen siis etsinyt itselleni töitä ja hakenut moniin oman alan paikkoihin mutta valitettavasti ei oikein tärpännyt noiden vakituisien paikkojen kanssa kun hakijoita on niin paljon :( Mutta olin kuitenkin sen verran onnekas että satuin saamaan määräaikaisen työpaikan jossa olen nyt aloittanut maanantaina (30.5) :) ja olen kyllä erittäin iloinen että saa välillä vähän tehdä töitäkin, siitäkin saa jotenkin uutta virtaa jaksaa lasten kanssa ja muutenkin :)

No lapsillehan minulla täytyi sitten hoitopaikka hommata ja sain senkin järjestymään, hyvässä hoidossa ovatkin :) Minulla on vuorotyö ja mies on melkein aina viikot poissa joten hoitopaikkakin täytyi olla sen mukainen eli vuorohoitopäiväkoti johon lapsemme sitten pääsivät hoitoon. Täältä meiltä sinne on sellaiset reilut 10km matkaa mutta autolla matka taittuu nopeasti vaikka välillä ihan hirvittää herättää lapset ylös jo ennen kuutta, onneksi heidän ei tarvitse joka aamu herätä noin aikaisin!


Nyt täytyykin alkaa katselemaan teidän ihania blogeja pitkästä aikaa, mitä kaikkea ihanaa teiltä sieltä löytyykään :) mielenkiinnolla siis lähden selailemaan! Toivottavasti myös te pysytte mukana vaikka hieman taukoa tuossa olikin!


                              Palataan taas :)

6 kommenttia:

  1. Paljon onnea työpaikasta!! Kiva, että lapsille järjestyi mukava hoitopaikka. Tervetuloa takaisin blogimaailmaan ;)

    VastaaPoista
  2. Niina: Kiitoksia :)

    Terhi: Kiitoksia kiitoksia :) No on kyllä tosi kiva juttu kun saivat hyvän hoitopaikan ja tykkäävät olla siellä. Kiitos, iloisin mielin palaan takaisin :)

    VastaaPoista
  3. kiva kuulla hyviä uutisia :))

    onnittelut työpaikasta!

    VastaaPoista
  4. Onnea! Ja tervetuloa takaisin!!!
    Hyvä hoitopaikka on tärkeä juttu, ei tarvi työajalla murehtia lasten perään :)

    VastaaPoista
  5. S: :) Kiitoksia!

    Marika: Kiitos :) Pieni blogitauko oli paikallaan, kun muutenkin tuntui ettei aika tunnu riittävän mihinkään, kiva olla taas täällä :) Oon kyllä todella tyytyväinen lasten hoitopaikkaan,ihania hoitajia :)

    VastaaPoista