Ihanaa keskiviikkoa!
Meillä on ollut tämä remontti meneillään, aikataulua ei ole ollut ja on tehty sen mukaan mitä on töiden ja lasten hoidon lomassa jaksettu/ehditty. Nyt vihdoin ja viimein (on tämä kyllä ollut jo jonkin aikaa valmis) olohuoneemme on valmis..tai no listoja vaille valmis :) nehän ne aina jää uupumaan, joskus jopa pidemmäksikin aikaa.. Remontin lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen.
Tapetin valinta aiheutti hankaluutta aluksi, en osannut tietenkään päättää mitä haluan kun vaihtoehtoja oli niin monia.. Lopulta päädyttiin mieheni kanssa tähän seuraavaan tapettiin jota tuli siis kahdelle eri seinustalle, siihen missä tv taso on sekä ikkuna seinälle. Tälläinen leveä beige/ valko -raidallinen, jossa on kiiltävä pinta.
Lattian väri aiheutti harmaita hiuksia :) No meillä oli mieheni kanssa hieman erimielisyyksiä lattian väristä.. Lopulta minun täytyi luopua siitä ihanasta tummasta laminaatista jossa olisi ollut tekstiäkin, mutta myös mieheni joutui luopumaan omasta suosikistaan ja yhdessä päädyttiin tähän vaaleaa laminaattiin josta olen kyllä tykännyt, vaikka suunnitelmat muuttuivatkin :)
Halusin yhden seinän hieman erilaiseksi enkä siihen halunnu tapettia lainkaan. Maalasimme seinän ensin valkoiseksi pariin kertaan ja päälle laitoimme hopea lasyyria telalla sikin sokin :) Erilainen ja hieno!
Tämä yksi seinä on aina ollut tälläinen tiiliseinä, sen vain maalasin uudelleen valkoiseksi.
Ja ainahan täytyy olla hieman bling blingiä :)
Hyvää viikkoa kaikille!
Oikein kivan näköinen tuli olohuoneesta. Hopea lasyyria, ihastelin samantapaista tuotetta kaupassa kun mietiskelin millä maalaan meidän ruokailutilan. Aivan mahtavalle näyttää tuo hohde! Kaunis koti teillä. Kylpyhuone kuvia on mukava nähdä kun itse vasta haaveilee uudesta :)
VastaaPoistaKiitos :) Joo tuo seinä on kyllä todella onnistunut! Joo uudesta kylpyhuoneesta ja saunasta ei olekaan vielä kuvia täällä..niitähän voisi laittaakin :)
VastaaPoistaHei Heli, tekisitkö postauksen näistä olohuoneen pinnoista, tuo hopealasyyri kiinnostaisi minuakin, koska pähkäilen yhden seinän maalaamista tai tapetointia :)
VastaaPoista